Puheenjohtajan kirjoitus 2019

2.1.2019

Puheenjohtajan tervehdys tammikuussa 2019 Imatralla

Tervehdys teille kaikille jäsenille täältä Imatralta, aamulla mittari näytti (-25 C), mutta ei auta, töihin oli vain
lähdettävä, autokin suostui yhteistyöhön.

Tosiaan nimeni on Sari Villanen, ja puheenjohtaja kauteni alkoi 1.1.2019. Tämä vuosi on alkanut minun osaltani
Kirkon alojen hallituksen kokouksella sekä KiTo ry:n kokouksella. Paljon uutta tullut lyhyessä ajassa ja mikäli
vielä näissä ei ollut tarpeeksi haastetta, niin aloitan tällä viikolla oppisopimuksella opiskelut liiketoiminnan
erikoisammattitutkintoon oman työni ohessa.

Olen työskennellyt Imatran seurakunnassa vuodesta 2003 alkaen nimikkeellä pääkirjanpitäjä, olen myös
seurakuntamme pääluottamusmies. Toimin Etelä-Karjalan aluetoimikunnassa sekä STTK:n
paikallistoimikunnassa.

Muuten harrastuksistani varmaan lukeminen tulee painottumaan enemmän opiskelumateriaaleihin.
Liikunnan suhteen olisi tarkoitus petrata tämän vuoden aikana, kun muutenkin olen tehnyt elämäntaparemonttia. Käsitöitä teen satunnaisesti.

Tämän vuoden aikana ei mitään suuria muutoksia ole KirVesTes:sin puitteissa tulossa. Kesäkuussa tulee
hieman suurempi kertaerä kuin viime vuonna ja kesälomaraha leikkaukset päättyvät tähän vuoteen.
Suurimmassa osassa seurakuntia on tavoitteet tälle vuodelle asetettu suorituslisää ajatellen ja toivon, että
myös KiTon jäsenistöä on siinä porukassa, joka tuota suorituslisää tulee vuoden 2020 alusta
saamaan.

Nähdään syyskuussa teemapäivillä Mikkelissä!

terkuin Sari Villanen
KiTo ry:n puheenjohtaja