KiTo ry:n 50-vuotisiltajuhla
”Pukeudu 1960-luvun tyyliin, jos mahdollista” – kehotusta oli noudatettu kiitettävästi, kun yhdistyksen 50-vuotisjuhlaa vietettiin 29.9.2011 hotelli Presidentin tiloissa Helsingissä.
Valtakunnalliset sopimusneuvottelut olivat juuri meneillään ja aiheuttivat muutamia peruutuksia kutsuvieraslistaan. Työmarkkinalaitoksen sopimusjohtaja, kirkkoneuvos Risto Voipio ja Kirkon alat ry:n toiminnanjohtaja Ritva Rasila ehtivät käväistä tuomassa tervehdyksensä ja onnittelunsa juhlaamme neuvotteluista huolimatta.
Juhlaohjelman aloitti Hämäläisen osakunnan kuoron miehinen kvartetti, joka lauloi naisvaltaiselle yleisölle sopivia lauluja. Laulullisesta hauskuudesta vastasi myös Pinkit Hinkit -lauluyhtye Tampereelta. Heidän itse sovittamansa osittain tututkin sävelet olivat saaneet uudet, naisten elämästä kertovat sanat. 
KiTo ry:n hallituksen ”mielenhäiriössä” perustettu näytelmäryhmä esitti vähän karrikoitua tulevaisuuden kuvaa toimistojen tulevaisuudesta. Toivottavasti näytelmän tapahtumat eivät toteudu ainakaan lähivuosina.

KiTo ry:n hallituksen ”mielenhäiriössä” perustettu näytelmäryhmä esitti vähän karrikoitua tulevaisuuden kuvaa toimistojen tulevaisuudesta. Toivottavasti näytelmän tapahtumat eivät toteudu ainakaan lähivuosina.
Vieraille tarjoiltiin pitkän kaavan mukaan illallinen etu- ja jälkiruokineen. Kahvi ja konjakki päättivät illan virallisen osuuden.
Juhlaohjelman hauskasta juonnosta vastasi Jenni Muikku.
